TET- harjoitteluni Hakametsässä, kirjoittana 9-luokkalainen Laura Lindqvist.

 

Olin viikon työelämään tutustumisessa Eläinklinikka Hakametsässä. Kokonaisuudessaan viikko oli todella miellyttävä ja ajatuksia herättävä kokemus.

Olen viime vuodet ollut enemmän tai vähemmän sitä mieltä, että eläinlääkärin ammatti olisi minulle liikaa. Luulin olevani kykenemätön näkemään haavoja ja verta ilman, että tekee todella pahaa, mutta tämä viikko todisti luuloni vääräksi! Toki lapsena halusin eläinlääkäriksi, mutta silloin halusin varmaan tuhatta muutakin ammattia.

Klinikalla oli kyllä melkein koko ajan jotakin tekemistä. Sain toimenpiteiden seuraamisen lisäksi kaikkia pikkuhommia, kuten myynnissä olevien tuotteiden päiväyksien tarkistamista ja aluslakanoiden leikkaamista. Oli mukavaa, että sain liikkua ja seurata klinikalla vähän oman mieleni mukaan, eikä siellä varsinaisesti ollut juttuja, joihin en olisi halutessani saanut osallistua sivustaseuraajana. Poikkeuksena tietenkin röntgen, sillä olen alaikäinen ja röntgensäteily ei ole mitään terveellisintä. Sen lisäksi potilaiden omistajilta kysyttiin aina lupa, saanko tulla seuraamaan, ja jos vastaus olisi ollut kieltävä, olisin mennyt puuhailemaan jotakin muuta siksi aikaa.

Klinikka oli tavallaan minulle ennestään tuttu, eli osasin suurin piirtein liikkua siellä. Ensimmäisenä päivänäni oli ehkä hieman hakemista, mutta nopeasti rytmiin tottui.

Aamuisin menin ensimmäisenä vaihtamaan työvaatteet. Maanantaina katsoimme Helin kanssa minulle vaatteet, joita sitten viikolla käytin. Kun sain vaatteet vaihdettua, siirryin henkilökunnan tiloista klinikan puolelle. Siellä sitten maanantaina sain nopean esittelykierroksen ja pääsin heti aluksi seuraamaan pientä leikkausta. Kyseessä oli kissan kastraatio, joka oli melko nopea ja helppo seurata. Maanantain aikana ehdin sen lisäksi seuraamaan kaihileikkausta, joka oli kaikkea muuta mitä odotin. Sanna kertoi minulle aina mitä hän oli tekemässä, joka oli mukavaa. Käytin leikkaussalissa aina vaadittua maskia ja hiusmyssyä. Salissa oli aina lisäkseni luonnollisesti hoitaja ja eläinlääkäri, ja minä istuin nurkassa/jossain, mistä pystyin seuraamaan leikkausta tuolilla.

Tiistaina olin aika suuren osan päivästä hammashuoneessa. Sitä oli hauska seurata, vaikka se olikin suurimmin osin hampaiden putsausta ja hammaskiven poistoa. Hauskinta oli varmaankin seurailla kissojen heräilyä, kun ne olivat varsinkin alussa aivan pöpperöisiä. Pääsin myös katsomaan potilaiden suusta otettuja röntgenkuvia. Röntgenkuvien oton ajaksi minun piti poistua huoneesta ollessani vieläkin alaikäinen. Sen lisäksi tein joitakin pikkuhommia, kuten leikkasin lakanoita ja pyyhin aulan hyllyt. Päivän päätteeksi pääsin seurailemaan koiran sterilisaatiota, josta kylläkin minulla oli aluksi epäilys, että pystynköhän katsomaan sellaista. Sekään ei kyllä ollut mitenkään vaikeaa seurattavaa, yllätyin itsekin, kuinka helppoa sitä oli katsoa.

Keskiviikkona pääsin mopsin matkaan seuraamaan nenäpoimun poistoa, joka oli ihan mielenkiintoista seurattavaa! Leikkaussalissa oli yllättävänkin rento tunnelma, jos ottaa huomioon odotukseni siitä, että pitäisi olla ihan hiljaa ja hengittämättä ettei mikään mene pieleen. Toki keskittymisen taso oli korkea ja kaikki tehtiin huolella, mutta ei siellä oikeasti tarvinnut hengitystä pidätellen istua.

Torstaina oli polvileikkauspäivä! Pääsin katsomaan ristisideleikkausta, joka oli todella mielenkiintoinen. Leikkaava lääkäri oli todella mukava ja selitti koko ajan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Iltapäivällä pääsin katselemaan eläinfysioterapeutin hommia. Ehdin katsomaan kahta potilasta ennen kuin päiväni loppui, ja se oli melko mukavaa ja rauhallista seurattavaa. Siinä myös huomasi kuinka eläimet todellakin ovat hyvin yksilöllisiä. Ensimmäinen potilas oli hyvinkin pirtsakka ja kävi aina välillä moikkaamassa minua innoissaan, kun taas toinen oli ihana rauhallinen ja kävi vain toteamassa, että minulla ei ole hänelle ruokaa. Odotin jotenkin sitä, että eläinfysioterapia olisi ollut koko ajan venyttelemistä ja jumppaamista, mutta sitä se ei ollut. Eläinfysioterapeutti käsitteli ja ikään kuin hieroi koiria, ja tarkkaili niiden mahdollista vinoutta tms.

Perjantaina ei ollut leikkauksia, joten aamupäivän vietin tehden kaikkia askareita. Seurasin välinehuoltoa, pyörin hetken laboratoriossa ja autoin sitten suuren ruokalastin purkamisessa! Siinä tuli päivän treeni tehtyä, kun siirteli niitä 15 kg painavia säkkejä laatikosta kärryyn ja kärrystä hyllyyn. Iltapäivällä olin, kuten jonkin verran muinakin päivinä, äitini kanssa ultraäänihuoneessa. Ultraäänitutkimusta oli myös hienoa seurata, kunhan muisti hengittää, sillä näyttöä tuijottaessa lämpimässä huoneessa se meinasi helposti unohtua. Olin siellä apuna esimerkiksi pitämässä koiria kiinni, ja siivoamassa potilaiden välissä alustat ja pöydän.

Viikolla näin todella paljon kaikkea suloisista eläimistä leikkauksiin ja nukutuksiin. Viikko sai minut kyllä miettimään jatko-opintojani, ja toteamaan, että kyllä eläinlääketieteen opiskeleminen voisi kiinnostaa minua lukion jälkeen. Hakametsässä oli todella mukava henkilökunta ja siellä vallitsi rento ja vastaanottavainen ilmapiiri. Kommunikaatio henkilökunnan välillä oli mutkatonta ja jos joku tarvitsi apua jossakin, sitä saapui paikalle. Oli todella hienoa saada seurata näin sujuvaa työyhteisöä.

Koko jaksolta ei jäänyt oikeastaan mitään, mitä olisi jäänyt näkemättä, jota olisin halunnut nähdä. Pidin tästä jaksosta hyvin paljon, ja tämä voisi olla se, mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa.

Ajanvaraus

puh (03) 3143 6600

ma-pe 8-19.30, la 9-15

Palvelemme

Ajanvarauksella arkisin 8-19.30, lauantaisin 9-15

Päivystys lauantaisin 9-14

Poikkeavat aukiolot:

  • ma 6.12. suljettu

    to 23.12. suljemme klo 16.30

    pe 24.12. suljettu

    la 25.12. suljettu

    pe 31.12. suljemme klo 17.30

    la 1.1. suljettu

    to 6.1. suljettu

     

     

Osoitteemme

Sammon valtatie 7

33530 Tampere

(Navigaattoria käytettäessä Vipusenkatu 2)

Eläinklinikka Hakametsä
Sammon valtatie 7
33530 Tampere

helppu(at)helppu.fi