Tähystystoimepiteet Eläinklinikka Hakametsässä

 

Tähystystoimenpiteet ovat  videoavusteisesti tehtäviä tutkimuksia, joissa eläinlääkäri pystyy näkemään useita eri ruumiinrakenteita tekemättä perinteisen avokirurgian vaatimia isompia leikkaushaavoja. Tähystämällä voidaan ottaa myös koepaloja ja tehdä kirurgisia toimenpiteitä.

 

Gastrokopia eli vatsalaukun tähystys voidaan tehdä silloin, kun tutkitaan vatsavaivoja, kuten närästystä tai kroonista oksentelua. Gastroskopia voi olla paikallaan myös silloin, kun epäillään, että koira on syönyt vierasesineen. Gastroskopialla voidaan tehdä ruokatorven, mahalaukun ja ohutsuolen alkuosan tähystys, ottaa koepaloja, poistaa vierasesineitä ja havaita mahdollisia haavaumia ruuansulatuselimistössä.

Kolonoskopialla eli paksusuolen tähystyksellä voidaan selvittää muun muassa verisen ripulin tai ulostamisvaikeuksien aiheuttajaa.

Video-otoskopia eli korvan tähystys sopii kroonisten korvavaivojen tutkimiseen. Esimerkiksi pitkään jatkuneet ja huonosti paranevat korvatulehdukset, viitteet välikorvatulehduksesta ja epäilys vierasesineestä korvassa antavat tähän aihetta.

Laparoskopian eli vastaontelon tähystyksen avulla voidaan ottaa koepaloja esimerkiksi maksasta.

Nenäontelon tähystys on paikallaan kroonisen sierainvuodon tutkimisessa. Sillä voidaan ottaa myös näytteitä nenän sisäosasta ja poistaa nenästä vierasesineitä.

Kystoskopiaa eli virtsarakon tähystystä käytetään apuna virtsavaivojen tutkimisessa, kuten esimerkiksi toistuvat virtsatieinfektiot, virtsaamisvaikeudet ja verivirtsaisuus. Kystoskopialla voidaan myös tarkastaa virtsanjohtimien laskukohtia, ottaa rakon koepaloja, poistaa pieniä virtsakiviä ja seurata virtsaputken muutoksia.

Lisäksi teemme tähystyksellä tai tähystysavusteisesti erilaisia leikkauksia, tyypillisimpänä tähystyssterilaatio.

Tähystyssterilaatio

Ajanvaraus

puh (03) 3143 6600

ma-pe 8-19.30, la 9-14

Palvelemme

Ajanvarauksella arkisin 8-19.30

Päivystys lauantaisin 9-14

Poikkeavat aukiolot:

  • ti 30.4. suljemme klo 18
    ke 1.5. suljettu
    to 9.5. suljettu
    la 18.5. suljettu

Osoitteemme

Sammon valtatie 7

33530 Tampere

(Navigaattoria käytettäessä Vipusenkatu 2)

Eläinklinikka Hakametsä
Sammon valtatie 7
33530 Tampere

helppu(at)helppu.fi