Koiran ja kissan laserterapia

Laserilla hoidetaan esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinvammoja ja -sairauksia, kuten nivelrikkoa ja murtumia. Sitä käytetään myös tulehduksiin ja haavoihin, kuten leikkaushaavojen jälkihoitoon. Laser vähentää kipua, tulehdusta, turvotuksia ja lihasjännityksiä. Se nopeuttaa haavojen ja ihovaurioiden paranemista. Elimistö pystyy yhden hoitokerran aikana vastaanottamaan maksimissaan 3500J, mikä tarkoittaa korkeintaan kolmen kohteen hoitoa kerrallaan. Mikäli potilasta ei ole hoidettu ko. vaivasta meillä, otathan mukaan hoitaneen eläinlääkärin tai fysioterapeutin lähetteen.

Mihin laserin teho perustuu?

Laserterapiassa hoidettavaan alueeseen kohdistetaan tietyllä aallonpituudella olevaa laservaloa. Lääketieteellinen laser stimuloi solujen toimintaa ja vahvistaa vastustuskykyä. Hoitomuotoa voidaan hyödyntää sekä akuuteissa että kroonisissa vaivoissa, ja tuloksia saadaan usein nopeasti. Laserterapian teho on todistettu lukuisin lääketieteellisin tutkimuksin.

Miten laserterapiaa annetaan?

Hoidettava alue käsitellään kauttaaltaan liikuttelemalla sillä laserin anturia. Hoidon aikana eläin voi seistä, istua tai maata lattialla, pöydällä tai joskus omistajansa sylissä eläimen koosta ja hoidettavasta alueesta riippuen. Hoito voi tuntua lievänä lämmöntunteena. Useimmat eläimet rentoutuvat ja lepäävät hoidon aikana.

Hoito kestää hoidettavan alueen laajuudesta ja eläimen koosta riippuen muutamia minuutteja. Klinikallamme käytettävä laser on ns. IV-luokan terapialaser (K-Laser), jolla saavutetaan hyvä hoitotulos matalatehoisempia lasereita lyhemmässä ajassa.

Kuinka nopeasti laserterapia vaikuttaa?

Laserterapian vaikutukset ovat yksilöllisiä. Osalla potilaista vaikutukset näkyvät jo heti ensimmäisen hoidon jälkeen. Osa vaatii kolmesta neljään hoitokertaa.Joillain potilailla hoito saattaa hetkellisesti lisätä kipua. Kipu on ohimenevää ja merkki siitä, että elimistön omat paranemisprosessit ovat käynnistyneet.

Hoito otetaan kolmen–viiden kerran sarjoina. Hoito on luonteeltaan kumulatiivista eli sen teho paranee hoitokertojen myötä. Krooniset vaivat vaativat yleensä äkillisiä pidemmän hoitojakson. Kroonisissa vaivoissa laseria suositellaan ylläpitohoitoon.

Ajanvaraus

puh (03) 3143 6600

ma-pe 8-19.30, la 9-14

Palvelemme

Ajanvarauksella arkisin 8-19.30

Päivystys lauantaisin 9-14

Poikkeavat aukiolot:

  • to 26.5. suljettu

Osoitteemme

Sammon valtatie 7

33530 Tampere

(Navigaattoria käytettäessä Vipusenkatu 2)

Eläinklinikka Hakametsä
Sammon valtatie 7
33530 Tampere

helppu(at)helppu.fi